sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Lush

Ajattelin nyt poiketa sisustusaiheista ja kirjoittaa teille jostain ihan muusta näin sunnuntai-illan ratoksi :) Nimittäin minut on vakuuttanut suuresti kosmetiikkamerkki nimeltä Lush! Joulun alla kävimme pienen reissun Ruotsin Luulajassa, mistä löytyy meille lähin Lush-liike. Lush myy käsintehtyjä, tuoreita kosmetiikka tuotteita. Heidän valikoimastaan löytyy mm: Saippuoita, tuoksuja, tuore kasvonaamioita, tuotteita ihon puhdistukseen ja hoitoon, meikkejä sekä tuotteita hiustenhoitoon, yms. Tuotteita löytyy myös miehille ;) Olin useamman kerran kokeillut heidän tuore mutanaamioitaan ja tämäkin vakuutti minut. Lähdimme liikkeeseen päätarkoituksella hankkimaan muutamaa joululahjaa. Heidän tuotteet ovat myös ihana lahjaidea! Saaja oli ainakin tyytyväinen :) Lisäksi kysäsin myyjältä neuvoa, olin etsimässä kuorivaa tuotetta joka raikastaisi ja heleyttäisi kasvot. Myyjä suositteli minulle tätä;


                            OCEAN SALT 120 G

Merisuolakuorinta. Voin kyllä suositella lämpimästi! Ihoni nykyinen ykköstuote! Poisti tehokkaasti pienet epäpuhtaudet sekä ihanan tuoksuinen kuorinta jätti ihon heleäksi ja raikkaaksi. 
Purkki on erittäin riittoista, tätä ei paljon tarvita yhtä kuorintaa varten!

Tässä hieman lisää tietoja tuotteesta;
Tuore limetti, kookosvoi ja merisuola tekevät tästä kasvo- ja vartalonaamiosta tehokkaan ja trooppisen kokonaisuuden. Ole aina valmiina bikinikauteen (ja heleytä ankea iho ihanaiseksi)!
Merisuolakuorinta ja -kasvonaamio ihonhoitoon. Hiero suihkussa reippaasti koko keholle ja huuhtele tai levitä hellästi taputellen kasvoille, anna vaikuttaa kymmenkunta minuuttia ja pese pois lämpimällä vedellä. Lisää kuorivaa vaikutusta hieromalla sormenpäillä varovasti samalla kun peset naamiota pois. 
Limetti syväpuhdistaa ja tehostaa kuorivaa vaikutusta omilla entsyymeillään. Avokado ja kookos jättävät ihon pehmeäksi ja joustavaksi.

Lisäksi sain joululahjaksi huulikuorinnan;

BUBBLEGUM SUGAR SCRUB


Bubblegum lip scrub! Tässä oli ihanan makea tuoksu ja pehmensi huulet tehokkaasti :) 


Ja tuotetietoja;
Odotettu uutuustuote - karkkipurkka-huulikuorinta! Tämä mielen hyvälle tuulelle saava pirtsakka pikku pakkaus paitsi tuoksuu ihanalle - karamellisoiduille vadelmille tai lapsuuden jättikupla-purkalle - mutta myös hemmottelee huulia sokerin ja luomujojobaöljyn avulla. 

Aivan mahtavia tuotteita heillä valikoimassa :)



Meiltä Luulajaan on kuitenkin joku matka, onnekseni heiltä löytyy myös verkkokauppa!

Nettikauppaan: Lush Cosmetics

Loppuun haluan vielä sanoa että olen kyllä super innoissaan! Täällä on jo 24 seurailijaa!!:) 
Tervetuloa uudet lukijat mukaan! <3 Lupaan järjestää pienen arvonnan kun 30 raja ylittyy! ;)

<3: Julia


4 kommenttia:

  1. Lush on kyllä jotain <3 kivalta kuulostaa toi kuorinta :)

    VastaaPoista
  2. Lushin tuotteet on aivan ihania, itselläkin niistä hieman kokemusta. Jos olisin rikas, ostaisin useamminkin! <3

    VastaaPoista
  3. Lush <3<3 niin ihania tuotteita :) Merisuola kasvokuorinta erityisesti! Monia vastaavia olen kokeillut ja tämä menee ehdottomasti kärkeen! Talvi-iho sai uutta hehkua! :)

    VastaaPoista
  4. Täällä on kans yksi Lushiin hurahtanut! Kerrassaan ihania tuotteita, minulla myös tuota huulienkuorinta-ainetta, välillä ihan kuin karkkia söisi;) olen uusi lukija, ja pakko sanoa, että löysin kyllä ihan mahtavan blogin! Todella kauniiksi olet sisustanut kotinne. Ihan kateus iskee:) tyylikästä <3 täällä myös yksi pohjoisen tyttö, sittemmin kylläkin vaasalaistunut...:)

    Oikein ihanaa viikon alkua! <3

    VastaaPoista